sirkkulinnea Kuvittajan matkassa

Mariskooli juttu - keräilyyn höpsähtämisestäkin vähän

  • Ihan kuin lasin sisällä olisi kiehumassa jokin kaamea noidan keitos.
    Ihan kuin lasin sisällä olisi kiehumassa jokin kaamea noidan keitos.
  • Tarralapussa väitetään väriksi omenanvihreä - apple green.
    Tarralapussa väitetään väriksi omenanvihreä - apple green.
  • Ei nyt ollut kuvaa joutsenfiguureista, joten osakuva yhdestä maalauksestani, missä on hanhi...
    Ei nyt ollut kuvaa joutsenfiguureista, joten osakuva yhdestä maalauksestani, missä on hanhi...
  • Taikamariskoolin ääressä kirjoitettua, ehkä siinä on salaisia voimia.
:)
    Taikamariskoolin ääressä kirjoitettua, ehkä siinä on salaisia voimia. :)

Olen siivoillut kaappeja ja tehnyt löytöjä paitsi kirpputorille, myös itselleni. Kirpputoripöydän pitäminen ei ole minulle rutiinihommaa, se onkin siksi mahdottomasti energiaa ja aikaa vievä koettelemus. Sen sijaan että vauhdilla heittelisin tavaroita pahvilaatikkoon, läiskisin niihin hintalappuja ja pröömprööm vaan ajelisin ja veisin ne sinne pöydälle lähikaupungin kirppikselle minä hartaasti istuskelen ja tutkin joka ikistä kampetta ja pyörittelen niitä käsissäni, putsailen ja ehkä korjailen ja muistelen niiden historiaa. Usein tavara tuntuukin sitten kauhean tärkeältä ja se menee takaisin kaappiin. Ihan hölmöä tuhlata tunti esimerkiksi jonkun kolmen euron myssyn siistimiseen tai maljakon putsaamiseen.

Huomasin piirongin kaapissa mariskoolin pahvipakkauksen ja päätin avata sen. Minua ihan nolotti että olin viimeksi vilkaissut sitä jouluaattona joskus vuosia sitten, en muista yhtään milloin sen sain ja keneltä. Pohdin hetken sen kiikuttamista myyntiin, jotkuthan keräilevät mariskooleja. Mutta sen väritys kuitenkin kiinnitti äkkiä huomioni ja laitoin sen pöydälle auringonvaloon eteeni. Punainen väri oli kai tehtaalla loppunut kesken? Ihan kuin lasin sisällä olisi jotain mansikkamehua, tuumin. Silloin aurinko jäi pilven taa ja valaistus himmeni ja punainen näyttikin vereltä... mielikuvitukseni alkoi heti toimittaa kaikkia noituuksia korviini ja pääni sisälle avautui taas se valtava avaruudellinen tila, ja inspiroiduin kuvittelemaan kaikenlaisia jännittäviä asioita. Jopa illalla saunassa lukkoon mennyt oikea korvani räpsähti auki, mikä sai minut vakuuttumaan mariskoolini maagisista voimista. Täytin sen nyt karamelleilla, ja kun seuraavan kerran kärsin inspiksen puutteesta, istun taas sen ääreen ja viuh jotain tapahtuu.

Äitini haalii hyllyilleen posliinijoutsenia. Viime viikolla kävin pyyhkimästä niistä pölyt ja operaatio joutsenten putsaus vei kolmisen tuntia. Annan aina hänelle syntymäpäiväksi posliinijoutsenen, joten kun vain näen sellaisen jossain niin ostan jemmaan. Nyt löysin yhden piiloon unohtuneen astian mallisen, eli seuraava syntymäpäivä on taas pelastettu.

...Isäni keräilee rahoja. Ja kelloja. Hän yrittää lopettaa niiden keräilyä, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi. Itsekin näköjään keräilen kiviä, vanhoja kauniita kirjoja, ruskeaa lasia ja seteleitä missä on eläimen kuva. Yritän koko ajan myös lopettaa mokomat puuhat, mutta jokin niissä viehättää. Minkä takia monet meistä haluavat kerätä jotakin tietynlaista tavaraa? Omituista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Minkä takia monet meistä haluavat kerätä jotakin tietynlaista tavaraa?"

- Liian vaikea kysymys. Luulenpa, että varsinainen keräily alkaa vasta sitten, kun henkilö huomaa tavalla tai toisella - usein vahingossa - päätyneensä useamman samantyyppisen esineen omistajaksi. Jos mariskooleja on tullut yksi lahjaksi ja toinen perinnöksi, saattaa jo alkaa kiinnostaa, mistä saisi kolmannen.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Ja ehkä tykkäämme siitä löytämisen ilosta kun saamme kokoelmaan niitä puuttuvia kappaleita, haluamme kokonaisuuksia ja täydellisyyttä. Ihminen kun on vähän semmoinen keräilijä, jos ei tavaroita ja omaisuutta niin kokemuksia, jotkut valloittavat vuortenhuippuja.
Minua ei kiinnosta vielä mariskoolit, mutta jos näkisin toisen samalla tapaa värivirheellisen, niin kiinnostuisin. Tai voisin vaihtaa ruskean sävyiseen mariskooliin, kun tykkään ruskeasta lasista. Mutta kyllä siinä ruskeassakin mariskoolissa pitäisi olla joku juttu mikä tekisi siitä uniikin. Vaikka iso ilmakupla sisällä tai värit epätasaisesti...

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Olin aikoinaan hieman kade sukulaisille, jotka keräsivät mariskooleja ja tietenkin ajattelin, etten minä ikinä. Sitten kuitenkin hankin yhden ensin tarjouksesta ja sitten pari uutta myöhemmin. Ostin jopa jättikokoisen toisen valmistajan mariskoolin kiisselikulhoksi. (kateellisen ylilyönti :-( )

Tänään tein upean löydön kierrätyskeskuksessa. Kaksi Valittujen Palojen lasinalustaa alkuperäisissä luultavasti 40-50-luvun pakkauksissaan. Olin niitä löytänyt kirppiksiltä jo aiemmin ja nyt on oikeastaan koko sarja: pullonalusta ja viisi lasinalustaa.

Hyvä löytöpäivä! Ja myös se esine löytyi, jota varten menin ostoksille.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Unohdin mainita että kerään pienissä määrin myös niitä vanhoja kolmiulotteisia postikortteja, jos niissä on hauska lapsille tarkoitettu aihe tai jokin luontoaihe. En metsästä niitä, mutta jos osuu kohdalle juuri jossakin kirpputorilla tai postikorttimessuilla.
Hämeenlinnassa onkin 15 päivä iso postikorttitapahtuma, menen sinne koko päiväksi.

Itse olin kade pienenä tyttönä kaverilleni, kun hänellä oli niin älyttömän kauniita lastenkirjoja, ja erityisesti hänen Lumikki ja 7 kääpiötä sai minut toivomaan semmoista itsellenikin. Sitä kirjaa en koskaan saanut mutta muita kylläkin. Aikuiset eivät ymmärtäneet asian tärkeyttä edes, eikä sitä Lumikkia ehkä ollut enää kaupoissa.
Nyt on kyllä aika paljon kirjoja keräiltynä, ei tosin vieläkään semmoista paksukantista isoa Lumikki kirjaa ole tullut vastaan, mutta kestän sen kyllä... ehkä se ilmestyy vielä joku päivä hyllyyni.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Postikortteja minäkin keräilen. Joulukortit, maisemakortit ja onnittelukortit ovat tallessa. Keräily on alkanut huomaamatta, kun ne ei aluksi vie paljon tilaa, mutta iän myöten niitä on jo pari arkistolaatikkoa. Ostan yleensä taidenäyttelyistä ja museosta kortteja muistoksi. Niitä on kiva selailla myöhemmin ja niitten avulla muistaa, missä on käynyt.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen Vastaus kommenttiin #5

Olen jemmannut kauneimmat postikortit vanhoihin tyhjiin konvehtirasioihin, tai eivät kaikki ole niin kauniita mutta niissä näkyy jonkun läheisen käsiala ja hänen viestinsä. Siksi yritän lähetellä itsekin ajoittain ihan oikeita postikortteja, kun niissä kuitenkin on semmoinen lämpimämpi tunnelma.

Postikortin lähettäminen on tosin minusta nykyään liian kallista. Muutenkin postikortit ovat olleet jäämässä kätevien kännykkäviestien varjoon. Kuka enää kirjoittelee oikeita kirjeitäkään, aika harvan tulee varmaan mieleen kirjoittaa kaunokirjoituksella kuulumisiaan. Tulevaisuudessa kaikki sanellaan ja naputellaan, valitaan vain fontti ja oikeinkirjoitusta vahtiva kieli jonkun näytön asetuksista. Semmoinen on ihan luonnollinen suuntaus, ei enää mennä hevosella kirkonkylälle.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa Vastaus kommenttiin #6

On paljon luonnollisilta tuntuvia suuntauksia, mutta toivottavasti edelleen postikorttikin pitää pintansa. Käsialakirjoitus auttaa itsetuntemuksessa, tärkeä taito. Suuret ihmisjoukot ehkä luopuvat siitä, mutta varmasti kouluissa tulevaisuudessakin pidetään käsialakirjoituksen erikoiskursseja niille, jotka pitävät sitä tärkeänä.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset