*

sirkkulinnea Kuvittajan matkassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Puola

Ensimmäinen viikko kolmoiskaupungissa

Ensimmäinen viikkoni Puolassa sujui mainiosti ja ehdin jo tutustua moniin paikallisiin puolalaisiin töissä ja vapaa-ajalla. Työpäivieni jälkeen olen tutustunut etupäässä asuinalueeni Wrzeszczin ravintolatarjontaan, vanhaan saksalaisarkkitehtuuriin ja löytänyt pienen ekspaattiyhteisön, joka kokoontuu pari kertaa viikossa jossain Gdanskin, Sopotin ja Gdynian muodostaman kolmoiskaupungin alueella.

Töihin Puolaan

Puola selvisi vuoden 2008 finanssikriisistä Euroopan unionin ainoana jäsenvaltiona, jonka talouskasvu ei missään vaiheessa kääntynyt negatiiviseksi. Tällä hetkellä 38 miljoonan asukkaan Puola on Euroopan kuudenneksi vahvin talous, jonka asukaskohtainen bruttokansantuote on lähivuosina saavuttamassa teollisuusmailta vaaditun 15 000 dollaria per asukas.

Kresy Wschodnie

Länsi-Ukrainan alue tunnettiin toista maailmansotaa edeltävänä aikana Itä-Puolana, jonka kulttuurisena keskuksena toimi Lwówin kaupunki Itä-Galitsiassa. Historiallisesti kaupunkia on kutsuttu varsin monilla eri nimillä, sillä se on ollut vuoron perään Leopolis, Lemberg, Lwów ja Lvov.

Seikkailua Visegrad-maissa

Puola, Unkari ja Tšekkoslovakia muodostivat niin sanotun Visegradin ryhmän vuonna 1991. Valtiot olivat juuri vapautuneet sosialismista ja ne etsivät tukea toisistaan uusien haasteiden edessä. Vuonna 1993 Tšekkoslovakia jakautui kahtia ja kyseistä ryhmää on sittemmin kutsuttu Visegradin nelikoksi. Termi on ollut viime aikoina julkisuudessa maiden omalaatuisen politiikan vuoksi ja monet ovat puhuneet jopa Euroopan uudesta kahtiajakautumisesta.

Anna German

Olavi Virran "Hopeinen kuu" lienee Suomen iskelmämaailman parhaita saavutuksia, mutta itänaapurimme (tai itse asiassa Puolan) upeimpia lauluja on Anna Germanin tulkitsema "Opustela bez tebja zemlja" (ilman sinua maailma olisi autio). Kuunnelkaa itse (linkkilaulu käynnistyy pienellä viiveellä):

Опустела без тебя Земля (2:51 min)

Опустела без тебя Земля…

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä