sirkkulinnea Kuvittajan matkassa

Kuule veliseni, kirjoitetaanpas nämä sadut vielä uudelleen, jooko

  • Tuhkimo
    Tuhkimo
  • Nuoremmaksi muuttumisesta on tehty bisnes, mutta tässä ilmainen neuvo kuinka muuttua vanhaksi kääkäksi. (Kuva ja teksti: minä, satukokoelmastani)
    Nuoremmaksi muuttumisesta on tehty bisnes, mutta tässä ilmainen neuvo kuinka muuttua vanhaksi kääkäksi. (Kuva ja teksti: minä, satukokoelmastani)

Jos kuulet jonkun sanovan hyvin tietäväiseen sävyyn syvällä rintaäänellä, että "...Grimmin veljesten sadut ovat ne parhaat!" - niin voit hyvin pyöritellä silmiäsi ja kysyä: "Jaa, mitkä niistä?"

Veljekset Jacob (1785 - 1863)  ja Wilhelm Grimm (1786 - 1859) sepittivat kovasti tarinoita satujen keräysmatkoistaan halki Saksan maaseudun ja saivat aikaan oikein tarinankeräysten aallon muissakin maissa. Sittemmin paljastui että herrat olivat enimmäkseen tutkiskelleet vanhaa kirjallisuutta mukavasti kirjastohuoneissa ja kuunnelleet oppineempien rouvien kertomuksia näiden keittiön pöydän ääressä. Monien satujen juuret ovat kaiken kukkuraksi löytyneetkin vanhasta ranskalaisesta kirjallisuudesta.

He julkaisivat ensimmäisen tarinakokoelmansa lähinnä aikuisille tarkoitettuna tarinakokoelmana, mutta kriitikot ja sivistyneistö tyrmäsi erittäin väkivaltaiset ja seksuaalisväritteiset tarinat täysin. Wilhelm Grimm alkoi siloitella tarinoita paremmin lapsille sopiviksi ja lyhensikin niitä. Seksuaaliset kohtaukset hän poisti kristinuskoa tunnustavaa väestöä miellyttääkseen. Kymmeniä satuja jäi väkivaltaisuutensa vuoksi pois seuraavasta julkaisusta, vaikkakin väkivaltaa jäljelle jääneisiin vielä jäi. Kaikenlainen yleisön miellyttäminen oli kuitenkin kannattavaa. Seuraavat julkaisut saduista alkoivat myydä mainiosti ja veljekset saivat talouttaan kuntoon. Kuinka moni kirjailija voisi nykyään kirjoittaa teoksensa useaan kertaan uudelleen lukijoita miellyttääkseen? Ennen tuollainen toimintatapa oli ilmeisen hyvä ja toimiva. Nyt somessa nousisi asiasta hirveä haloo, mutta ehkä sellaista voisi joku yrittää ja sanoa simppelisti tehneensä "Grimmit".

Ennen Grimmin veljeksiä useita samoja kansantarinoita oli kertonut aikaisemmin myös mm. ranskalainen Charles Perrault (1628 - 1703). Mainittakoon tällaisista saduista esimerkiksi Tuhkimo. Grimmin veljesten versio Tuhkimosta on tehty selvästikin enemmän kristillistä sivistyneistöä miellyttämään, vaikkakin siinä on varsin väkivaltainen kuvio kengän sovituksessa; paha äitipuoli neuvoo toista tytärtään leikkaamaan poikki jalkateränsä, jotta kenkä mahtuisi, ja toista tytärtään katkaisemaan varpaansa. Verivanat paljastavat huijaukset. Tuhkimo myöskin itkee puutarhassa äitinsä haudalle istuttamansa pähkinäpuun juurella ja hänen toiveitaan toteuttaa valkea kyyhky. Perraultin versio on hienostuneempi ja vähemmän dramaattinen, ja ilmeisesti lähde Disneyn versiolle tapahtumien kulusta. 

Mutta väistykööt nuo eniten huomiota saaneet satusedät useine versioineen vanhoista tarinoista. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa versiota olemassakaan, kaikki suullisesti aikoinaan eteenpäin kerrottu on aina muuttanut muotoaan kertojansa arvomaailman mukaan. 

Itseäni on vanhoissa saduissa häirinnyt se, kuinka tytöt ja yleensä juuri prinsessat ovat turhan usein olleet pelkkää lahjatavaraa, ja vielä alaikäisinä. Neito, joka konttaa siivoamassa lattioita ilman sen kummempaa perustetta kuin että on kiltti ja tottelevainen, kuulostaa juuri siltä että hyvä tyttö pitää mielipiteensä ominaan ja on muiden orja. Monia muitakin asioita on näissä ikivihreissä tarinoissa, mitkä ovat itseäni hatuttaneet ja potuttaneet. Siksi kai luinkin pienenä mieluummin seikkailukirjoja. Grimmin veljesten tarinat tulivat tutuksi jo ennen kouluikää, kun mummo luki niitä iltasaduksi.

Me kaikki voimme kertoa sadut omalla tavallamme. Innokkain kuulijakunta voi löytyä omista lapsista, naapurin  tai ystävien tai läheisten ipanoista. Korvat suorastaan höröttävät, silmät laajenevat ja jännitys tiivistyy. Keksin puolikas pikku kädessä unohtuu syömättä, eikä tarinointia voi jättää missään nimessä kesken. Satua kertoessa tilanne voi äityä joskus niin jännittäväksi, että on hyvä olla jokin viltti, minkä alle voi mennä piiloon.

:) Minun sadussani Tuhkimo pääsee vihdoinkin kylpyyn. Mutta miksi hän tottelee mukisematta ilkeää äitipuoltaan? Siihenkin on selitys: äitipuoli uhkaa laittaa pataan hänen lemmikkikanansa, jos hän ei tee kuten käsketään. Ja hyvä on kun kanat eivät joudu pataan, sillä yksi kana onkin haltiakummitäti, joka pystyy olemaan ihmishahmossa tarvittaessa hetken verran. (Haltiakummitädillä oli kerran mennyt yksi loitsu pieleen ja siksi hän oli muuttunut kanaksi.) Niin minä kerron tuon sadun pikku muksuille, ja kohta veljeni tyttärelle, jahka hän vielä vähän kasvaa. 

Ja vielä: Olemme kaikki varmasti hyviä kertomaan tarinoita eteenpäin. Miettikää miten helppoa on kertoa naapurin kommelluksista pihamaallaan tai työkaverin möhläyksestä. Osaamme värittää pöllötkin jutut niin, että ne ovat mielenkiintoisempia. Satujen kertominen voi tuntua haastavalta, mutta sitä kannattaa kokeilla. Mitä ei muista ihan tarkkaan, voi korvata keksimällä uuden juonen käänteen ja mistä ei pidä, sen voi jättää pois. Ihan uusiakin voi keksiä. Tai sitten voisi pitää mielessä senkin, että kirjastot ovat pullollaan kirjoja, mitä lukea ääneen. Lapsille ääneen lukeminen on mahtava teko, sillä ne hetket jäävät hyvin usein pieneen mieleen koko elämän ajaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Tosi mielenkiintoinen kirjoitus, johon palaan heti, kunhan ehdin kaupungilta taas kotimaisemiin.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Siitä jäi vähän asiantynkää pois kun yritin kirjoittaa ripeästi, mutta näistä Grimmien kirjoitustouhuista löytyy kyllä yksityiskohtaisempia "asiantuntijoiden" artikkeleitakin, varsinkin englanniksi.
Kuulema tämä Grimmin veljesten tarinankeräily "kansan parissa" innoitti monia aikansa suomalaisiakin oppineita kiertämään pitkin maaseutua. Ja sitten mokomat satusedät eivät olleet juuri missään talonpoikien mökeissä käyneetkään....

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Sen verran vielä muistelen jostain lukeneeni että Tuhkimon, prinsessa Ruususen ja ehkä Lumikki sadunkin aivan ensimmäinen kertoja olisi selvitetty, eli voiko niitä kansansaduiksi sitten kutsuakaan.
Charles Perrault syyllistyi myös pieneen epärehellisyyteen, sillä hän merkitsi monien ylös kirjoittamiensa satujen kertojaksi poikansa. Oletettavasti hän teki sen siksi että näin pojalla oli hyvä syy päästä lähelle Ranskan hovipiirejä, sillä tarinoiden kertojat olivat hovissa hyvin suosittuja.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Nähtävästi kaupunkikierrokseni kesti tosi kauan? No, ei ihan niinkään, mutta syyt ovat syvemmällä./.. No. Asiaan. Vuosisatoja taaksepäin katsoen ovat sadut todella paljon muuttuneet. Entisaikaan oltiin paljon raaempia, joka ei enää nykyaikana kävisi päinsä.

Ihan uusia satuja katsellessani joskus kirjakaupoissa, niin ne näyttävät olevan pitkälti opettavaisia kertomuksia, joissa mielikuvitus ei pääse kovinkaan kauaksi lentämään.

Aika jolloin luin lasten lapsilleni iltaisin satuja oli minusta kivaa aikaa. Ainakin niin kauan kun sai lukea vanhoja satuja, mutta kun ne myöhemmin vaihtuivat AkuAnkkoihin, niin into laski. Siis minun intoni:)

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Vanhoista saduista on tehty hirveästi muunnelmia. Jokin taika niissä on. On tehty parodioita, komedioita, draamaa ja rikottu juonikuvioita uusien tieltä. On yhdistetty eri satuja.
Kaikenlainen rajojen rikkominen pelkän rikkomisen vuoksi on kuitenkin tullut niin kuluneeksi "reseptiksi" taiteen kentillä, että se on jo pitkään tainnut olla suorastaan sääntö eikä poikkeus.
Itse rikoin tarinoiden kulussa vain niitä asioita mitkä tuntuivat vaativan uudelleen rakentamista. Ihan kuin vanhan saunan lahojen alahirsien uusiin vaihtamista.

Tunnen toisinaan itseni vastarannan kiiskeksi koska olen pikemminkin aina korjaamassa ja fiksaamassa kuin särkemässä mitään. Semmoinen ei ole coolia. - Mutta kun olen ihan kyllästynyt jo pelkkään otsikkoon että "joku rikkoo rajoja" ja on sen takia jokin superhyper. Pitäisin enemmän ilmaisusta "joku laittaa asioita uusiksi". Loppujen lopuksi se onnistunut rajojen rikkominen on yleensä uudella tavalla tekemistä.
Ja hirveän harvoin enää koen taiteessa näkeväni jotakin oikeasti uudella tavalla tekemistä. Tosin joskus elän melko eristäytyneenä maailmasta pitkiä aikoja.
Taide on englanninkielessä osaamista, arts. Tiedän aina heti minkä lajien tai tyylien osaaminen saa kaikki antennini venymään innostuksesta. Joku hallitsee värit, vaikka ei piirtäisi mitään esittävää. Joku hallitsee jumalaisesti tulkiten yksityiskohdat, vaikka ei piittaisi väreistä. Jollakin on mielettömän mukaansa tempaavat ideat.
Aina ei ole voimia mestariteosten tekemiseen, mutta onhan merikin joskus harmaa ja tyyni.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

...miettiminen on avartavaa. Aloin äsken pohtia ylipäätänsä tuota "rajojen rikkomista taiteessa". Miten sellaisia rajoja voi rikkoa mitä ei oikeastaan ole mihinkään edes vedetty. Jos joskus jotain raja-aitoja on ollut niin ovatko ne olleet vain niitä tyylisuuntia analysoineiden koulukuntia, mutta nehän ovat heinittyneet ja maatuneet alas taiteen niityllä ajat sitten sitten. Kenttä on ollut aina vapaa temmeltää. Eihän taiteilijoita ole varmaan koskaan inspiroinut semmoinen että miettisi työskennellessään pysyykö jossain pilttuussa. Rehellisesti omia intuitioitaan ja vaistojaan seuraten löytyy ehkä se omin tapa työskennellä, ja jännitystä voi tuoda hiippailu silloin tällöin toisen reviirillä.

Minäkin hiippailin mieluusti Charles Perraultin jalan jäljissä lukemalla hänen mietteitään ja pohdintojaan vanhojen satujen perimmäisistä opettavista ajatuksista, kuten Punahilkka sadun taustoista; pedofilia on ollut ihmiskunnan vitsaus varmasti aina. Lapsia jahtaava vanhempi henkilö on peto hienon ulkokuoren alla. Perrault kertoo sadun olleen tarkoitus opettaa lapsia varomaan tällaisia lipeväkielisiä otuksia. Alkuperäisissä Punahilkkasaduissa Punahilkka päätyikin suden raiskaamaksi ja loppu oli hyvin traaginen. Sittemmin satu on väännetty kuvaamaan vain pahaa sutta ja pikkutyttöä, ja tarinalle muotoutui onnellinen loppu. ...siksi teinkin omasta "sudestani" kahdella jalalla kulkevan silinterihattuun ja viittaan pukeutuneen sudennaamaisen kulkijan...

Ja vielä; ei muistu kyllä mieleen yhtään tarinaa taiteilijoista, jotka olisivat koskaan korviaan lotkauttaneet säännöille tai raja-aidoille. Kaikki rajat siis piirtynevät vain niiden päässä, jotka ovat analysoimassa ja järjestämässä taiteilijoiden kasvattamaa "Kongon viidakkoa" jonkinlaiseksi järjellä ymmärrettäväksi kasvimaaksi, ja he haluavat nimetä jokaisen lajin ja alalajin. ...juurimatoilla ehkä ohjataan hienotunteisesti "Rönsy da Vinciä" pysymään aloillaan jotta "Missä se Langelo" ja "Van Kokki" eri lajikkeineen saisivat enempi auringonpaistetta (ja niitä myös tuetaan).

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Jossakin välissä tuli sellainenkin hömpötys ettei lapsille olisi saanut lukea satuja lainkaan. Ainakaan pelottavia kertomuksia olisi pitänyt vältellä etteivät lapset traumatisoidu.

Joku kuuluisuushan pilkkasikin näitä "realistisia" lastenkirjoja Teemu menee sedän kanssa sosiaalitoimistoon-kertomuksiksi.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Kyllä jännitystä pitää olla.
"...Kun kuningattarelle selvisi, ettei Lumikki ollutkaan kuollut, kävi hän vihasta vihertäväksi. Hän suuntasi kulkunsa salaiseen kammioonsa ja alkoi tutkia noituuksista ja taikaliemistä kertovia kirjojaan. Hän ei syönyt eikä juonut mitään kolmeen päivään, mutta neljäntenä hän kiipesi linnan korkeimpaan torniin.
Mustat pilvet jylisivät linnan yllä kun hän keräsi pataansa salaman tappaman korppikotkan luita, hämähäkin seittejä ja hometta muurien raoista. Lasipurkeistaan hän ripotteli sekaan tähtipölyä ja kuuhiekkaa..."
(kirj. minä)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #10

Jees, kunnon mättöä!
Pirskatti, miksi minä huomaan virheeni vasta siinä vaiheessa kun en voi enää korjata niitä?:(

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #11

Tuttu juttu minullekin. Nähtävästi ei edes ikä tee asialle mitään parannusta, vaan ihan päinvastoin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Vanhoilla saduilla tarkoitan niitä kaikille tuttuja ja rakkaita satuja. Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja Pieni Merenneito, joka olikin lempisatuni. En enää muista kuvittajaa, mutta kirjan kuvitus oli aika vähäistä, mutta niin kaunista./.. Yritän vielä löytää sen, jotta voin verrata sitä Sirkku Linnean ihanaan uuteen satukirjaan. Siinä hän on sekä kertonut, että kuvittanut nämä kauniit vanhat sadut.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

...jossain jo sanoinkin että kerroin sadut siten että "mitä niissä rakastan sai jäädä, se mistä en pitänyt lensi hiiteen ja mikä tuntui puuttuvan löysin mielikuvitusmaailmastani".
On ollut kiinnostavaa vielä jälkikäteenkin lueskella ihan huvin vuoksi tutkielman tapaisia artikkeleita vanhojen satujen moraalisista opetuksista ja piiloviesteistä. Minun mielestäni H.C. Andersen oli kirjoittanut Pieni merenneito sadun lopun väärin. Siihen aikaan oli suositeltavaa valita puolisoksi se joka oli säädyltään ja taustaltaan sopivin, ei se jota todellisuudessa rakasti. Prinssi siis hylkäsi merenneidon jota selvästi rakasti ja solmi avioliiton neidon kanssa, jota ei rakastanut. Siitä voidaan kiistelläkin, mutta minen edes kuuntele muita vaihtoehtoja, kun olen kuitenkin enemmän romantikko kuin sopimus- tai järkiliittojen kannattaja.
..."Bremenin kaupungin musikanteille" ei ole edes annettu ilmeisesti nimiä, vaikka yritin etsiä historian syövereistä versiota jossa nimiä olisi. (En kyennyt kertomaan satua ilman että aasilla ei olisi ollut nimeä, tai koiralla. Olisi mennyt sekin koko hieno satu ihan lörinäksi jos ei olisi tosissaan kuvitellut, miten kaikki oikeasti tapahtui.)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Harmittaa kun kännylläni en saa vaihdettua rivejä. Kappalejaot jäävät siis tekemättä, kun sängyssä kirjoitan.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Vanhoja versioita saduista lukiessa oppii kyllä sen, että vaikka arvomaailma on muuttunut, ei ihmisen peruspiirteet hevin muuta. Ahneus, rikkauksien havittelu, kauneudenkaipuu, omasta kohtalosta murehtiminen ja rakastumisen vuoksi tehdyt hurjat päähänpistot ovat varmaan ikuisia tarinoiden aiheita.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

En näe vanhoja satuja naisten tai tyttöjen alistamisena. Ennen vanhaan oli tapana kertoilla tarinoita toisilleen, kun ei vielä ole ollut radiota ja televisiota. Tarinoissa oli yleensä haasteena selvitä jostakin kompakysymyksestä tai useista vaikeista tilanteista. Kun prinsessa oli selvittänyt kaikki haasteensa, palkintona oli prinssi ja usein koko valtakunta. Mielestäni prinsessoja ei kannata vähätellä :-)

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

..kyllä minä jo pienenä koin että prinsessoja nimenomaan vähäteltiin niissä vanhoissa versioissa, sillä omaa tahtoa ei näyttänyt suotavan olla ollenkaan. He olivat ennen vanhaan palkintoja ja diplomaattisia lahjoja, nykyään "saavat" sentään seurata sydämensä ääntä. Mutta vieläkin joissain maissa prinsessa menettää tittelinsä ja arvonsa hovissa jos seuraa sitä sydäntään eikä naikaan hovin hyväksymää sulhasta (mm. Japani, ja nyt on osa kansaa vaatinut Norjan prinsessaa luopumaan tittelistään kun tämä on rakastunut shamaaniin). Olin onnellinen kun sain tilaisuuden kirjoittaa tuttuihin satuihin rakkautta ja huumoria jäykän palkintoperiaatteen tilalle, sillä ei se poista itse juonen ja tarinan perimmäistä viehätystä.
Moni sankarikin, prinssit ja muut kulkijat, saivat ajattelun lahjoja pelkän miekan kantamisen sijaan...

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

On selvää, että nykyajalla ja menneisyydellä on eroa prinsessojen ja prinssien kannalta. Ennen vanhojen satujen aikaan oli kysymys maan tai ruhtinaskunnan hallitsemisesta mm. Euroopassa. Oikea puoliso oli tärkeä kysymys. Moni maa edelleen noudattaa vanhoja perinteitä.